Vaikuttamista jäsenten näköisesti – visiomme #9

Minulla, yksittäisellä tekniikan alan ammattilaisena, on sellainen olo, että puoliani pidetään ja että tulevaisuuteni on turvattu. Tästä kiitos kuuluu TEKille, joka on aina jäsentensä asialla ja puhuu heidän äänellään. TEK onnistuu tässä digitalisaation ja jäsenten antaman datan avulla.

TEK nostaa aktiivisesti asioita keskusteluun ja herättelee yhteiskunnallista keskustelua. On mieletöntä, että liittomme kehittää yhteiskuntaamme ja työelämää entistä saavutettavammaksi ja varmistaa hyvinvoinnin elämän eri osa-alueilla! TEKin asiantuntijuus onkin niin vahvaa, että TEK vetää keskustelua aina tekoälyn etiikasta työelämän tasa-arvoon asti. Erityisesti minua ilahduttaa se, että TEK edistää paremman elämän aineksia rakentavassa yhteistyössä muiden tahojen kanssa.

Itse lähdin opiskelemaan tekniikkaa, sillä TEK mursi kuvan perinteisestä insinööriydestä ja toi alan monipuolisuutta esiin, minkä vuoksi tekniikka alana puhutteli minua. Olen myös huomannut, että TEKin työn vuoksi insinööriyttä arvostetaan enemmän ja toisaalta me insinöörit emme ole enää niin siiloutuneita. Kuten TEK sanoo, ”maailman ongelmat ratkotaan yhdessä tutkittuun tietoon perustuen”.

Tämä kirjoitus on osa TEKin Nuorten visiot -sarjaa, jossa unelmoimme, miltä TEK ja työelämä parhaimmillaan voisivat näyttää. Lisää visioita löydät blogistamme: tekinnuoret.fi/artikkelit

Työllisyystiedot hyödyksi jäsenille – visiomme #8

Satoi ja tuuli, nykyinen työ oli jatkuvaa puurtamista. Vastuullisempia tehtäviä luvattiin ”sitten kun olet valmis” tai ”sen jälkeen kun vanhempi kollegasi on eläköitynyt”. Palkka oli ihan hyvä, mutta olin kuullut kavereiltani, että vastaavista hommista maksetaan enemmän muualla. En vain ihan tiennyt, mikä se muualla olisi ja vaihtaminen tuntui muuten vain vaikealta.

TEKin tietokannoissa olevien tietojen perusteella tekoälyalgoritmi päätteli, että olen tällä hetkellä potentiaalinen työnvaihtaja. Tämän seurauksena sain viestin, jossa kerrottiin, millaisissa työpaikoissa tehdään kiinnostavia hommia kutakuinkin minun osaamisellani. Lisäksi sain tietää, että useat ikäiseni vastaavassa tilanteessa olevat TEKkiläiset ovat viime aikoina työllistyneet näihin työpaikkoihin. Kaikki tämä oli mahdollista, koska TEKin jäsenet jakavat tietonsa luotettavan ammattiliittonsa kanssa. TEK ehdotti tapaamista parin rekrytoivan työpaikan kanssa, jotta pääsin tutustumaan tarkemmin niihin. Toinen näistä tapaamisista johti lopulta työsopimukseen.

Työllistyttyäni uuteen mahtiduuniin jaoin tietoni TEKin kanssa, jotta sama on mahdollista myös muille tekkiläisille!

Tämä kirjoitus on osa TEKin Nuorten visiot -sarjaa, jossa unelmoimme, miltä TEK ja työelämä parhaimmillaan voisivat näyttää. Lisää visioita löydät blogistamme: tekinnuoret.fi/artikkelit

Luottamushenkilöiden tukiverkko – visiomme #7

Startup-firmassamme ei jostain syystä ollut vielä ollenkaan luottamushenkilöä, joka olisi esimerkiksi edustanut työntekijöitä mahdollisissa YT-neuvotteluissa, tai muuten koordinoinut työntekijöiden paikallista edunvalvontaa. Tätä pohdittiin silloin tällöin kahvipöydän äärellä, mutta kenelläkään ei ollut oikein aikaa tai osaamista tämän selvittämiseen.

Eräänä aamuna työkaverini kertoi saaneensa TEKin järjestelmästä viestin, jossa TEKin edunvalvonta-asiantuntija ehdotti luottamushenkilövaalin järjestämistä. Ilmeisesti heidän jäsenrekisteristään oli data-analytiikan voimin tarkisteltu, löytyykö meiltä jo luottamushenkilöitä. Työkaverini totesivat minun olevan sopivan suorapuheinen ja aikaansaava, ja vaalien kautta päädyinkin ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilöksi.

Samalla TEKin puolelta tuli tuhti infopaketti, ja pidimme vielä erikseen muutaman muun uuden luottamushenkilön kanssa verkossa miniseminaarin, jossa kävimme olennaisimmat kohdat läpi. Tasaisin väliajoin TEKin puolelta sain automatisoidun kyselyn, jossa pystyin raportoimaan haastavia tilanteita tai jos olisin kaivannut neuvoa hankaliin kysymyksiin. Parasta luottamushenkilötoiminnassa olikin TEKin ja YTN:n ylläpitämä verkosto, jossa minun oli helppoa ottaa yhteyttä toisiin luottamushenkilöihin ja kysyä neuvoa hieman epävarmoissa tapauksissa. 

Tämä kirjoitus on osa TEKin Nuorten visiot -sarjaa, jossa unelmoimme, miltä TEK ja työelämä parhaimmillaan voisivat näyttää. Lisää visioita löydät blogistamme: tekinnuoret.fi/artikkelit

Luottamusvaltuutettu työpaikalla – visiomme #6

Juuri rahoituksen saanut startup palkkasi minut ja muutaman muun ensimmäisiksi työntekijöikseen. Ilmoitin tietysti uudesta duunistani TEKiin. Sieltä soitettiin ja ehdotettiin, että TEKistä tulisi asiantuntija kertomaan yritykselle, kuinka soveltaa alan yleissitovaa työehtosopimusta oikeaoppisesti. Samalla voitaisiin sparrailla yrityksen johtamiskäytäntöjä sekä valita luottamus- ja työsuojeluvaltuutettu, vaikka yrityksessä ei vielä 20 henkilöä ollutkaan töissä.

Näin tehtiin ja istunto osoittautui oikein hyödylliseksi, sillä monella oli harhakäsityksiä TESin sisällöstä ja soveltamisesta. Lisäksi luottamus- ja työsuojeluvaltuutetun valitseminen kannusti meitä työntekijöitä olemaan aloitteellisempia yrityksen toiminnan kehittämisessä. Ajattelin, että tästä olisi syntynyt pahimmillaan vastakkainasettelua, mutta tyytyväisin luottamusmiehen valitsemiseen olikin lopulta toimitusjohtaja, sillä hän sai apukäden palautteen saamiseksi työntekijöiltä.

Pidänkin hyvänä, että TEKillä on tavoite, että jokaisen tekniikan akateemisen työpaikalla on luottamusvaltuutettu. Vielä parempaa on, että TEKiltä löytyy palvelut tavoitteen saavuttamiseksi.

Tämä kirjoitus on osa TEKin Nuorten visiot -sarjaa, jossa unelmoimme, miltä TEK ja työelämä parhaimmillaan voisivat näyttää. Lisää visioita löydät blogistamme: tekinnuoret.fi/artikkelit

TEK toimii tekniikan etiikan ajatusjohtajana – visiomme #5

Kolmannen vuoden teekkarina olin jo oppinut, että tekniikan alalla työnteko on pääasiassa puhtaan rationaalista järkeilyä, ja siihen ei liity arvovalintoja tai politiikkaa. DI vain laskee luvut, ja niiden pohjalta valitaan optimaalisin ratkaisu. Olinkin tämän vuoksi hieman ihmeissäni, että miksi TEK päätti järjestää kampuksella opiskelijoille suunnatun tapahtuman, jossa käsitellään tekniikan etiikkaa ja sen roolia DI:n arjessa. Miksi TEK haluaa sotkea politiikkaa työelämään? 

Opiskelukaverini houkuttelemana päädyin osallistumaan tapahtumaan. Illan aikana kuultiin esityksiä tekniikan etiikan perusteista, TEKiläisten työtehtävistä etiikan näkökulmasta tarkastellen ja tietenkin TEKin omista eettisen toiminnan periaatteista. Samalla selvisi, että TEK oli perustanut tekniikan etiikkaan liittyvän yhteisön, jossa onkin jo ilmeisesti saatu muutaman TEK aktiivin voimin varsin mukavasti toimintaa pyörimään. Lisäksi kerrottiin TEKin uudesta tekniikan etiikan verkkokurssista yliopisto-opiskelijoille, joka oli toteutettu yhteistyössä teknillisten tiedekuntien kanssa. Illan päätteeksi kurssin sisällöstä ja toteutuksesta pääsi keskustelemaan TEK asiantuntijoiden kanssa kanssa, ja siinä sivussa sain käytännön vinkkejä kesän työhakurumbaan.

Tämä kirjoitus on osa TEKin Nuorten visiot -sarjaa, jossa unelmoimme, miltä TEK ja työelämä parhaimmillaan voisivat näyttää. Lisää visioita löydät blogistamme: tekinnuoret.fi/artikkelit

Inspiroivaa ja tuloksellista vapaaehtoistoimintaa – visiomme #4

Halusin vaikuttaa TEKiin, mutta en oikein tiennyt miten. Olin pitänyt ammattiliittovaikuttamista vain 50+ käpyjen juttuna. Ja sitten siellä on niitä kampaviinereitä, ne ovat pahoja!

Sain TEKistä tiedon, että nämä ikäiseni samalta alalta hiljattain valmistuneet ovat aktiivisia TEKissä ja haluavat minutkin mukaan! Viestissä listattiin myös eri tapoja vaikuttaa TEKiin: luottamushenkilötoiminta, valtuusto, valiokunnat ja lista vain jatkui.

Lähdin mukaan ja päädyin edustamaan TEKin Nuoria yhteen TEKin valiokunnista. Jo ennen ensimmäistä valiokunnan kokousta sain infopaketin siitä, millaista on toimia valiokunnassa: ketä edustan ja millä mandaatilla, millaisiin asioihin valiokuntani ottaa kantaa ja vaikuttaa sekä miten käyn hedelmällistä keskustelua kokouksissa.

Valiokunnassa toimiessani ehdotin, että valiokunnan edustamalla alalla tulisi siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. Ehdotus herätti ensin ankaraa vastustusta valiokunnan vakiokalustolta mutta valiokuntakoulutuksesta saamillani argumentointitaidoilla ja puhuttelevalla retoriikallani sain heidät vakuutettua siitä, että alalla todella kannattaisi siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. 

Valiokunnan ehdotus eteni työehtosopimusneuvotteluihin, mistä se nousi kansalliseksi puheenaiheeksi. Neuvottelujen jälkeen alalla siirryttiin nelipäiväiseen työviikkoon ja muilla aloilla harkitaan muutosta.

Tämä kirjoitus on osa TEKin Nuorten visiot -sarjaa, jossa unelmoimme, miltä TEK ja työelämä parhaimmillaan voisivat näyttää. Lisää visioita löydät blogistamme: tekinnuoret.fi/artikkelit

Truly international TEK – our vision #3

What the near future of Finland looks like? The share of retired people in population is increasing and different sectors suffer from a shortage in labor. Automating the routine work is no longer just a convenience but a necessity. International trade is thriving and traditional domestic companies have also switched their internal operating languages to English to improve the flow of information. A similar phenomenon is evident in the public sector since the European cooperation is much closer.

Expertise can be found in many places. In addition to Finnish speaking experts:

  • Our universities attract talent around the world. TEK is involved in inviting international degree students to its community with same intensity it has invited Finnish students: free student membership and close cooperation with the union after graduation.
  • There are many experts in both immigrants and asylum seekers. From the early stages of immigration, TEK is involved in helping the recognized experts in technology field to stay in Finland. TEK also helps them to get started in Finnish society and contacts potential employers. What a better way to quickly get a new satisfied member to join TEK!

All this can be done since TEK’s services and activities are available in English in the same level they are offered in Finnish!


Miltä näyttää Suomen lähitulevaisuus? Eläkeläisten osuus väestöstä on entistä suurempi ja työvoimapulasta kärsitään alalla kuin alalla. Yhteiskunnan rutiinitöiden automatisointi ei ole enää vain mukavuus vaan välttämättömyys. Kansainvälinen kauppa kukoistaa ja perinteiset kotimaiset yrityksetkin ovat vaihtaneet sisäisen toimintakielensä englanniksi tiedonkulun parantamiseksi. Samanlainen ilmiö näkyy myös julkisella sektorilla entisestään tiivistyneen eurooppalaisen yhteistyön muodossa.

Tarvittavia osaajia voi löytyä monesta paikasta. Suomea puhuvien osaajien lisäksi:

  • Yliopistomme vetävät puoleensa lahjakkuuksia ympäri maailman. TEK on mukana kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden  kutsumisessa yhteisöön samalla intensiteetillä kuin aina on oltu suomalaistenkin opiskelijoiden kohdalla: ilmainen opiskelijajäsenyys ja valmistumisen jälkeen tiivis yhteydenpito liiton piirissä pitämiseksi.
  • Sekä työperäisten maahanmuuttajien että turvapaikanhakijoiden joukossa on arvokkaiden osaajien potentiaalia. TEK on jo maahanmuuton alkuvaiheista asti mukana ottamassa kopin tunnistetuista tekniikan osaajista. Liitto myös auttaa heitä alkuun suomalaisessa yhteiskunnassa ja kontakteihin potentiaalisten työnantajien kanssa. Mikä voisi olla parempi tapa liittää nopeasti uusia tyytyväisiä jäseniä joukkoomme!

Tämä kaikkihan onnistuu, koska TEKin palvelut ja toiminta ovat saatavissa kotimaisten kielten lisäksi täysin vastaavalla tasolla myös englanniksi!

Tämä kirjoitus on osa TEKin Nuorten visiot -sarjaa, jossa unelmoimme, miltä TEK ja työelämä parhaimmillaan voisivat näyttää. Lisää visioita löydät blogistamme: tekinnuoret.fi/artikkelit

Palkka ylös – visiomme #2

Tekniikan akateemiset TEKistä oltiin minuun yhteydessä. Olin kuulemma tyypillinen tapaus suunnittelu- ja konsulttialalla: tienasin noin 500 €/kk vähemmän kuin vertaiseni vastaavalla osaamisella esim. teknologiateollisuudessa tai tietoalalla. TEKistä kerrottiin kolme tapaa saada palkkaa ylös: 1) palkkaneuvottelu, 2) työpaikan vaihtaminen ja 3) työehtosopimusneuvottelut.

1) Sain ohjeet palkkaneuvotteluun: kuinka palkkaneuvottelut kannattaa käydä, paljon muut tienaavat työpaikallani ja kuinka paljon vastaavalla osaamisella yleensä tienaa. Palkkaneuvottelut eivät kuitenkaan tulleet kysymykseen, koska olin sellaiset juuri käynyt. 

2) TEKistä ehdotettiin myös, että hakisin töihin pariin yritykseen, joissa oli kaltaisiani osaajia töissä kovemmalla palkalla. Olivat TEKin datan valossa myös tyytyväisempiä työhönsä kuin minun työpaikallani. Koin, että työpaikan vaihtaminen olisi juuri nyt – ruuhkavuosien kiireisimpinä hetkinä – liian raskasta.

3) Myös TES-neuvotteluiden myötä palkan ja työedut saisi paremmaksi. Jotta tämä voisi tapahtua, pitäisi suunnittelu- ja konsulttialalla olla valmiita työtaisteluihin. Ajattelin, että todellakin olen valmis vaikka lakkoilemaan, jos työelämän pelisäännöt saadaan kohdilleen ja palkat asianmukaisiksi. Päätin toistaiseksi laskea TES-neuvotteluiden varaan.

Neuvottelut tulivat ja niiden myötä työtaistelut. Lakko suunnittelu- ja konsulttialalla piti ja saimme aikaiseksi sopimuksen, jossa alan palkat nostetaan muutamassa vuodessa muiden alojen tasalle. Kaiken kukkuraksi saimme TESiin kirjattua myös isille 3 kk palkallista perhevapaata. Liiton jäsenmaksu maksoi itsensä hetkessä takaisin!

Tämä kirjoitus on osa TEKin Nuorten visiot -sarjaa, jossa unelmoimme, miltä TEK ja työelämä parhaimmillaan voisivat näyttää. Lisää visioita löydät blogistamme: tekinnuoret.fi/artikkelit

Työttömyyspakkaus – visiomme #1

Heti YT-neuvotteluiden alettua TEKistä soitettiin ja kysyttiin, mikä fiilis ja tarvitsenko apua. Minut ohjattiin jo tässä vaiheessa urapalveluihin. Kun minut lopulta irtisanottiin, ilmoitti luottamusvaltuutettu asiasta suostumuksellani TEKiin. TEK lähetti minulle heti työttömyyspakkauksen.

Pakkaus sisälsi seuraavaa:

  1. Tietoihini perustuvan ennusteen työllistymisestäni: kuinka nopeasti, mihin potentiaalisiin organisaatioihin ja tehtäviin, ja millä palkalla sekä vinkit, kuinka nopeuttaa työllistymistä ja parantaa palkkaa.
  2. Tieto siitä, että voin jatkaa nykyisten työterveyspalveluiden käyttämistä työttömyyden alettua TEKin piikkiin. Mahtavaa, työterveys saatavilla myös työttömyyden aikana!
  3. Lista minua todennäköisesti kiinnostavista koulutuksista, joille TEKin jäsenenä pääsen maksutta.

TEKin ansiosta ei tuntunut yhtään niin pahalta jäädä työttömäksi ja seuraavan unelmaduunin löytyminen nopeutui merkittävästi!

Tämä kirjoitus on osa TEKin Nuorten visiot -sarjaa, jossa unelmoimme, miltä TEK ja työelämä parhaimmillaan voisivat näyttää. Lisää visioita löydät blogistamme: tekinnuoret.fi/artikkelit