TEK toimii tekniikan etiikan ajatusjohtajana – visiomme #5

Kolmannen vuoden teekkarina olin jo oppinut, että tekniikan alalla työnteko on pääasiassa puhtaan rationaalista järkeilyä, ja siihen ei liity arvovalintoja tai politiikkaa. DI vain laskee luvut, ja niiden pohjalta valitaan optimaalisin ratkaisu. Olinkin tämän vuoksi hieman ihmeissäni, että miksi TEK päätti järjestää kampuksella opiskelijoille suunnatun tapahtuman, jossa käsitellään tekniikan etiikkaa ja sen roolia DI:n arjessa. Miksi TEK haluaa sotkea politiikkaa työelämään? 

Opiskelukaverini houkuttelemana päädyin osallistumaan tapahtumaan. Illan aikana kuultiin esityksiä tekniikan etiikan perusteista, TEKiläisten työtehtävistä etiikan näkökulmasta tarkastellen ja tietenkin TEKin omista eettisen toiminnan periaatteista. Samalla selvisi, että TEK oli perustanut tekniikan etiikkaan liittyvän yhteisön, jossa onkin jo ilmeisesti saatu muutaman TEK aktiivin voimin varsin mukavasti toimintaa pyörimään. Lisäksi kerrottiin TEKin uudesta tekniikan etiikan verkkokurssista yliopisto-opiskelijoille, joka oli toteutettu yhteistyössä teknillisten tiedekuntien kanssa. Illan päätteeksi kurssin sisällöstä ja toteutuksesta pääsi keskustelemaan TEK asiantuntijoiden kanssa kanssa, ja siinä sivussa sain käytännön vinkkejä kesän työhakurumbaan.

Tämä kirjoitus on osa TEKin Nuorten visiot -sarjaa, jossa unelmoimme, miltä TEK ja työelämä parhaimmillaan voisivat näyttää. Lisää visioita löydät blogistamme: tekinnuoret.fi/artikkelit