Työllisyystiedot hyödyksi jäsenille – visiomme #8

Satoi ja tuuli, nykyinen työ oli jatkuvaa puurtamista. Vastuullisempia tehtäviä luvattiin ”sitten kun olet valmis” tai ”sen jälkeen kun vanhempi kollegasi on eläköitynyt”. Palkka oli ihan hyvä, mutta olin kuullut kavereiltani, että vastaavista hommista maksetaan enemmän muualla. En vain ihan tiennyt, mikä se muualla olisi ja vaihtaminen tuntui muuten vain vaikealta.

TEKin tietokannoissa olevien tietojen perusteella tekoälyalgoritmi päätteli, että olen tällä hetkellä potentiaalinen työnvaihtaja. Tämän seurauksena sain viestin, jossa kerrottiin, millaisissa työpaikoissa tehdään kiinnostavia hommia kutakuinkin minun osaamisellani. Lisäksi sain tietää, että useat ikäiseni vastaavassa tilanteessa olevat TEKkiläiset ovat viime aikoina työllistyneet näihin työpaikkoihin. Kaikki tämä oli mahdollista, koska TEKin jäsenet jakavat tietonsa luotettavan ammattiliittonsa kanssa. TEK ehdotti tapaamista parin rekrytoivan työpaikan kanssa, jotta pääsin tutustumaan tarkemmin niihin. Toinen näistä tapaamisista johti lopulta työsopimukseen.

Työllistyttyäni uuteen mahtiduuniin jaoin tietoni TEKin kanssa, jotta sama on mahdollista myös muille tekkiläisille!

Tämä kirjoitus on osa TEKin Nuorten visiot -sarjaa, jossa unelmoimme, miltä TEK ja työelämä parhaimmillaan voisivat näyttää. Lisää visioita löydät blogistamme: tekinnuoret.fi/artikkelit